Suomen Olympiakomitean järjestämä Yritysmaratonviesti Lasten Liike -ohjelman hyväksi oli tarkoitus juosta Töölönlahdella perjantaina 17.9.2021. Tapahtuma siirtyy ensi vuoden toukokuulle johtuen pahentuneesta koronavirustilanteesta sekä epävarmuudesta yleisötilaisuuksiin liittyvistä rajoituksista. Tapahtuman järjestäjänä olemme seuranneet koko vuoden tarkasti koronavirustilanteen kehittymistä ja siihen liittyviä viranomaisohjeistuksia. Tilanne näytti hyvinkin lupaavalta järjestämisen kannalta kesän loppupuolella, mutta kasvaneet tartuntamäärät ja yleisötilaisuuksia koskevat rajoitukset huomioiden teimme päätöksen tapahtuman siirtämisestä ensi […]
Blogi
Tapahtumaturvallisuus
Ohjeistusta päivitetään vallitsevien suosituksien ja ohjeistuksien mukaan. Päivitetty 3.8.2021. Yritysmaratonviestin pääprioriteettina on olla turvallinen tapahtuma ja otamme sen huomioon toiminnassamme. Tapahtumatiimi tekee yhteistyötä viranomaisten ja eri alojen ammattilaisten kanssa, jotta tapahtuma on turvallinen, niin osallistujille kuin tapahtumatyöntekijöille. Kisatoimisto Kisatoimistosta joukkueen yhteyshenkilö noutaa joukkuekassin, jossa on juoksunumerot, osallistujan opas sekä tapahtumayhteistyökumppaneiden tuotteita. Samalla pyydämme teitä täyttämään […]
Yritysmaratonviestissä liikuttiin yli 3000 kilometriä
Suomen Olympiakomitean järjestämä Virtual Yritysmaratonviesti sai lenkkeilijät liikkeelle perjantaina 21.5.2021 ympäri Suomen. Tapahtumaan osallistuneet yritysjoukkueet juoksivat, hölkkäsivät ja kävelivät yhteensä 3147 kilometriä eli lähes kolme kertaa Suomen päästä päähän. Liikuttuja tunteja kertyi kaikkiaan 365 yhden vuorokauden aikana. Lindströmiltä tapahtumaan osallistui neljä joukkuetta. Helsinkiläinen Mika Bergman Lindströmiltä yllättyi joukkueiden hurjista kilometrimääristä, joita kertyi huikeat 600 km. […]
Yritysmaratonviestistä energiaa työyhteisöön
Yritysmaratonviesti on saanut uuden yhteistyökumppanin Työeläkeyhtiö Elosta. – Kumppanuuden taustalla on pitkäaikainen yhteistyö Suomen Aktiivisin Työpaikka -kokonaisuuden kanssa, joka laajentui myös Yritysmaratonviestiin, kertoo markkinointijohtaja Joni Tikkanen. Yritysmaratonviesti laajentui tänä vuonna kahdeksi tapahtumaksi, ensin toukokuussa vietetään Virtual Yritysmaratonviestiä ja syyskuussa juhlitaan live-tapahtuman parissa Töölönlahdella. – Koen, että virtuaalitapahtuma voi olla erittäin hyvä piristeruiske työyhteisöihin! Siihen voi ottaa […]
Ihmiset aloittavat juoksemisen, mutta eivät usein pysty ylläpitämään juoksurutiinia.
”Usein ihmiset aloittavat juoksuharrastuksen, mutta jostain syystä eivät onnistu ylläpitämään juoksurutiiniaan”, kertoo Virkisteri Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Riikka Ilmivalta. Treenaaminen aloitetaan usein liian kovaa ja innostus lopahtaakin jo muutamassa viikossa. Virkisterin juoksuvalmennuksen tarkoitus on herättää ihmisten kiinnostus ja ylläpitää motivaatiota juoksemiseen sekä jakaa neuvoja, miten ennaltaehkäistä loukkaantumisia. ”Koronan vuoksi erityisesti juoksijoiden määrä lenkkipoluilla on lisääntynyt”, […]
TYÖPAIKKOJEN KEVÄÄN KOHOKOHTA
TAMPERE
715 €
Voimassa 22.05.2025.
Viimeinen mahdollisuus!
Joukkueosallistuminen.
Max. 10 henkilöä per joukkue.
HELSINKI
Ilmoittautuminen vuoden 2026 tapahtumiin avautuu maanantaina 26. toukokuuta 2025 – hyödynnä Super Early Bird -tarjoukset heti alusta alkaen!
Joukkueosallistuminen.
Max. 10 henkilöä per joukkue.
Hintoihin lisätään voimassa oleva alv. 14–25,5 % riippuen tuotteesta.