Briefly in English

Blogi

Lapset tarvitsevat tukea enemmän kuin koskaan

Suomen Olympiakomitean järjestämä Yritysmaratonviesti lasten liikunnan hyväksi jouduttiin siirtämään keväälle 2022. Vaikka juoksutapahtuma siirtyi, mikään ei estä tekemästä hyvää yhdessä. Lasten liikkumista ja harrastamista voi tukea netissä osoitteessa www.liikkuvalapsi.fi

Yritysmaratonviesti on Suomen suurin työpaikkajuoksutapahtuma, joka järjestetään seuraavan kerran Helsingin Töölönlahdella toukokuussa 2022. Hyväntekeväisyystapahtuman tuotot ohjataan Lasten Liike -harrastustoimintaan.

Yritysmaratonviestin tapahtumatuottaja Lauri Ijäs on pahoillaan tapahtuman siirtymisestä, mutta korostaa, että niin yritykset kuin yksityishenkilöt voivat osallistua Lasten Liike -keräykseen milloin vain. Lasten Liike -toiminnan tavoitteena on taata kaikille lapsille mahdollisuus matalan kynnyksen liikuntaharrastukseen.

– Lasten Liike -lahjoituksen voi ohjata haluamalleen alueelle. Keräyksen tuotot ohjataan paikallisille yhdistyksille ohjaajien koulutukseen, varustehankintoihin, maksuttomien harrastusryhmien perustamiseen ja vähävaraisten lasten harrastamisen tukemiseen.

– Kaikki tuki tulee todelliseen tarpeeseen, sillä koronarajoitukset ovat pudottaneet paljon lapsia harrastustoiminnan ulkopuolelle. Vaikka korona esti Yritysmaratonviestin järjestämisen tältä vuodelta, ei anneta sen estää lasten harrastuksia, sillä niillä on suuri merkitys lasten terveydelle ja hyvinvoinnille.

Opetus- ja kulttuuriministeriön liikkumissuositusten mukaan 7–17-vuotiaiden tulisi liikkua vähintään tunti viikon jokaisena päivänä. Suosituksista huolimatta vain noin kolmasosa lapsista liikkuu riittävästi oman terveytensä ja kehityksensä kannalta.

– Tuki lasten ja nuorten liikuntaharrastuksille on lahja lasten tulevaisuudelle. Parhaimmillaan harrastus voi sytyttää kipinän, joka kantaa pitkälle ja voi muuttaa jopa koko elämän.

Lisätietoja:
Suomen Olympiakomitea, Yritysmaratonviesti, tapahtumatuottaja Lauri Ijäs, puh. 045 657 6866
Suomen Olympiakomitea, Lasten Liike, liiketoimintajohtaja Mikko Selin, puh. 050 596 7086

Suomen Olympiakomitea on valtakunnallinen liikunta- ja urheilujärjestö, joka toimii sen hyväksi, että suomalaiset liikkuisivat enemmän ja menestyisivät huippu-urheilussa. Yhdessä jäsenjärjestöjemme ja kumppaneidemme kanssa rakennamme liikunnasta ja urheilusta elinvoimaa Suomeen. www.olympiakomitea.fi

Yritysmaratonviesti

TYÖPAIKKOJEN KEVÄÄN KOHOKOHTA

TAMPERE

715 €

Voimassa 22.05.2025.

Viimeinen mahdollisuus!

Joukkueosallistuminen.

Max. 10 henkilöä per joukkue.

Ilmoittaudu

Lue lisää

HELSINKI

Ilmoittautuminen vuoden 2026 tapahtumiin avautuu maanantaina 26. toukokuuta 2025 – hyödynnä Super Early Bird -tarjoukset heti alusta alkaen!

Joukkueosallistuminen.

Max. 10 henkilöä per joukkue.

Lue lisää

Lisäpalvelut

Yritysjuoksukoulu

Tiimivaatetus

Piknik-kassit 85 €

Lasten Liike -viestikapula 100 €

Premium Telttapaketti 995 €

Pöytäpenkki -setti 80 €

Telttapaketti  675 €

Osta
Lue lisää

Hintoihin lisätään voimassa oleva alv. 14–25,5 % riippuen tuotteesta.