Briefly in English

Blogi

Yritysmaratonviesti siirtyy keväälle 2022

Suomen Olympiakomitean järjestämä Yritysmaratonviesti Lasten Liike -ohjelman hyväksi oli tarkoitus juosta Töölönlahdella perjantaina 17.9.2021. Tapahtuma siirtyy ensi vuoden toukokuulle johtuen pahentuneesta koronavirustilanteesta sekä epävarmuudesta yleisötilaisuuksiin liittyvistä rajoituksista.

Tapahtuman järjestäjänä olemme seuranneet koko vuoden tarkasti koronavirustilanteen kehittymistä ja siihen liittyviä viranomaisohjeistuksia. Tilanne näytti hyvinkin lupaavalta järjestämisen kannalta kesän loppupuolella, mutta kasvaneet tartuntamäärät ja yleisötilaisuuksia koskevat rajoitukset huomioiden teimme päätöksen tapahtuman siirtämisestä ensi vuoden toukokuulle.

Yritysmaratonviesti on hyväntekeväisyystapahtuma lasten liikkumisen edistämiseksi Lasten Liike -ohjelman kautta. Tapahtuman siirtyessä emme pysty edistämään lasten liikkumista tänä vuonna niin paljon kuin haluaisimme. Yritykset voivat kuitenkin osoittaa tukensa Lasten Liikkeelle lahjoitusten avulla. 

 

Ilmoittautumiset siirretään automaattisesti ensi vuoden Yritysmaratonviestiin. Yhteyshenkilö saa sähköpostitse uuden joukkuetunnuksen ensi vuoden tapahtumaan eikä siirto vaadi mitään toimenpiteitä.

Pysytään terveinä ja juostaan ensi vuonna Töölönlahdella isommin kuin koskaan!

Yritysmaratonviestin tiimi

yritysmaratonviesti(a)olympiakomitea.fi

Yritysmaratonviesti

OSALLISTUMALLA TUET LASTEN LIIKUNTAA
17.5.2024 | TÖÖLÖNLAHDEN PUISTO

Piknik-kassit

Kana piknik-kassi 75 €

Vegaani piknik-kassi 75 €

Tarkka sisältö julkaistaan keväällä 2024.

Yhdessä piknik-kassissa on ruoka-annokset viidelle (5) henkilölle. Sisältää servetit ja ekologiset ruokailuvälineet. Piknik-kassit toimitetaan tapahtuma-alueelle, josta ne ovat noudettavissa klo. 11:00 – 13:00 välillä tapahtumapäivänä.

Piknik-kassit

Joukkue-
ilmoittautuminen

Super Early Bird voimassa on 4.6.2023 asti.

349 €

Max. 10 henkilöä per joukkue

Ilmoittaudu

Lisäpalvelut

Premium -telttapaketti 995 €

Basic -telttapaketti 645 €

Pöytäpenkki -setti 75 €

Lasten Liike -viestikapula 100 €

Huom. Telttapaketit eivät sisällä joukkueosallistumista.

Osta
Lue lisää

(Ilmoittautumishintoihin lisätään alv. 10 % ja lisätuotteiden hintoihin alv. 14 – 24 %.)