Mielestämme jokaisella lapsella on oikeus iloiseen, monipuoliseen ja turvalliseen liikuntaharrastukseen, joka tukee heidän kasvuaan ja hyvinvointiaan.
Olemme huolissamme lasten liikuntaan liittyvistä viimeaikaisista havainnoista: lasten aktiivisuus on vähentynyt, paikallaanolo lisääntynyt ja varhainen lajivalinta sekä drop-out-ilmiö ovat yleistyneet. Ainoastaan 36 prosenttia 7–15-vuotiaista lapsista saavuttaa kansallisen liikkumissuosituksen.
Liikunta lisää tutkitusti myös oppimista, edistää sosiaalisia yhteyksiä ja antaa yleisesti eväitä elämään.
Tapahtuman tuotolla tuetaan Suomen Olympiakomitean työtä lasten ja nuorten liikunnan edistämiseksi. Erityisenä painopisteenä on koulupäivän jälkeisen liikunnan edistäminen.
Suuri kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille joukkueille vuosien varrella sekä ensi keväänä lähtöviivalle asettuville. Yhdessä liikkumalla mahdollistamme lisää liikettä – ja tuemme lasten liikuntaa, jolla on kauaskantoiset vaikutukset.
Tuetaan yhdessä lasten liikuntaa – liikutaan yhdessä!
Sinulla on mahdollisuus tukea myös lasten liikuntaa lahjoittamalla esimerkiksi:
Edenred Yritysmaratonviestiä ovat mukana tukemassa Edenred, Veikkaus, Stopteltat, Rajupaja, Estrella, Securitas, Loisto Catering, HHJ, Sony Music Finland, Painokauppa.fi, Vauhtisammakko, CTN, Deloitte, CRISP ja Helsingin kaupunki.