Yritysmaratonviesti on saanut uuden yhteistyökumppanin Työeläkeyhtiö Elosta.
– Kumppanuuden taustalla on pitkäaikainen yhteistyö Suomen Aktiivisin Työpaikka -kokonaisuuden kanssa, joka laajentui myös Yritysmaratonviestiin, kertoo markkinointijohtaja Joni Tikkanen.
Yritysmaratonviesti laajentui tänä vuonna kahdeksi tapahtumaksi, ensin toukokuussa vietetään Virtual Yritysmaratonviestiä ja syyskuussa juhlitaan live-tapahtuman parissa Töölönlahdella.
– Koen, että virtuaalitapahtuma voi olla erittäin hyvä piristeruiske työyhteisöihin! Siihen voi ottaa osaa työntekijät mistä päin Suomea tai jopa maailmaa tahansa.
Yritysmaratonviestin tuotolla tuetaan lasten liikuntaa
Lasten liikunta ja sen tukeminen on yhteiskunnallisesti merkittävä asia, missä Elo haluaa olla osallisena.
– Aktiivinen ja liikkuva aikuinen on yleensä iän myötä pidempään terveenä ja työkykyisenä kuin liikuntaa harrastamaton, kertoo Tikkanen.
Yritysmaratonviestin tuotoilla tuetaan lasten liikuntaa ja annetaan lapsille mahdollisuus harrastukseen! Tutustu Lasten Liikkeeseen tästä. Oman työyhteisön yhteisöllisyyden vahvistamisen lisäksi osallistuva organisaatio tukee myös lasten liikuntaa – yhdessä hyvän asian puolesta!
Yhteisöllisyyttä etäaikana Elossa
Koronaviruspandemian takia monet yritykset ovat joutuneet tarkastelemaan työyhteisönsä hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden vaalimista uudella tavalla. Niiden merkitys on korostunut viimeisen vuoden aikana entisestään, sillä yli miljoona suomalaista on loikannut etätöiden pariin.
– Poikkeustilanne on saanut meidät tekemään tietoisemmin töitä yhteishengen eteen, iloitsee Työeläkeyhtiö Elon HR-koordinaattori Anni Joensuu.
Lisäksi Anni avaa Elon keinoja ylläpitää yhteisöllisyyttä ja työssäjaksamista poikkeusolojen aikana. Työntekijöitä on esimerkiksi kannustettu järjestämään virtuaalisia kahvi- ja ulkoiluhetkiä sekä kävelykokouksia.
Kuinka on Elon oman osallistumisen laita?
– Haaste on otettu vastaan ja toukokuussa virtuaalitoteutuksessa on juoksemassa kymmeniä Elolaisia! Tälläinen tapahtuma luo iloa ja energiaa poikkeusaikaan, henkilöstöpäällikkö Marketta Ekholm toteaa odottavaisin mielin.
Artikkeli on osa yhteistyötä Haaga-Helia ammattikorkeakoulun kanssa.