Briefly in English

Blogi

Ylittääkö Eazybreak jälleen odotukset?

Eazybreak on jälleen Yritysmaratonviesti-tapahtumassa yhteistyökumppanina. Koska yritys tarjoaa muun muassa liikuntaan kannustavia työsuhde-etuja, niin heille on tärkeää, että työikäinen väestö lähtee liikkumaan. Eazybreakilaisten mielestä on mahtavaa, että tapahtuman tuotoilla tuetaan lasten liikkumista. Näin he voivat omalla panoksellaan kannustaa myös lapsia aktiivisempaan arkeen.

Eazybreakilta osallistuu 10 hengen joukkue Rento-sarjaan. Se sopii joukkueelle, jonka osallistujat liikkuvat vaihtelevilla tasoilla. Osallistujat ovat kaikki treenanneet tapahtumaan omaan tahtiinsa, omien harrastustensa parissa. Juoksemista ei ole haluttu pingottaa, vaan kevään huipennus tahdotaan viettää yhdessä hauskan päivän parissa.

”Viime vuonna saimme maratonviestin juostua reilussa neljässä tunnissa. Tänä vuonna tavoitteet ovat vastaavat, eli haluamme päästä maaliin hyvissä ajoin ennen kilpailun takarajaa ja pitää hauskaa yhdessä”, kertoo toimitusjohtaja John Lindström Eazybreakin joukkueen tavoitteesta. Hän muistelee myös järjestäjien aikaisempina vuosina tilaamaa auringonpaistetta ja uskoo tämän perinteen jatkuvan myös tänä vuonna.

Eazybreak on aiempina vuosina tehnyt näyttäviä tempauksia tapahtumassa. Vuonna 2017 yleisöön heiteltiin pehmotikkoja, jotka olivat varustettu liikuntaraha-lahjoilla. Seuraavana vuonna Lindström jalosti ideaa ja yleisön joukkoon päädyttiin ampumaan t-paitatykillä t-paitoja urheilulahjakorttien kera. Hauska tarina kertoo, että ensimmäinen ammuttu t-paita päätyikin Oopperatalon katolle. Tämän jälkeen tykin tehoja alennettiin ja paidat alkoivat osua kohdilleen. Tapahtumayleisö oli riemuissaan tempauksesta.

Lindströmiä haastatellessamme yritimme udella, mitä uutta Eazybreak tänä vuonna tarjoaa. Saimme veikeän salamyhkäisen vastauksen: “Menestykseen vaaditaan kaksi asiaa. Yksi: Älä koskaan kerro kaikkea mitä tiedät. Siispä joudutte kärsivällisesti odottelemaan tapahtumapäivään asti nähdäksenne mitä keksimme tänä vuonna”, vinkkasi Lindström. Jääkäämme siis innolla odottamaan tapahtumapäivää!

Artikkelin ovat kirjoittaneet Haaga-Helia Porvoon opiskelijat Amin Belhout, Elmo Lippojoki, Niklas Paajanen, Minttu Smeds & Kristian Vidjeskog

Yritysmaratonviesti

OSALLISTUMALLA TUET LASTEN LIIKUNTAA
17.5.2024 | TÖÖLÖNLAHDEN PUISTO

Piknik-kassit

Kana piknik-kassi 75 €

Vegaani piknik-kassi 75 €

Tarkka sisältö julkaistaan keväällä 2024.

Yhdessä piknik-kassissa on ruoka-annokset viidelle (5) henkilölle. Sisältää servetit ja ekologiset ruokailuvälineet. Piknik-kassit toimitetaan tapahtuma-alueelle, josta ne ovat noudettavissa klo. 11:00 – 13:00 välillä tapahtumapäivänä.

Piknik-kassit

Joukkue-
ilmoittautuminen

Super Early Bird voimassa on 4.6.2023 asti.

349 €

Max. 10 henkilöä per joukkue

Ilmoittaudu

Lisäpalvelut

Premium -telttapaketti 995 €

Basic -telttapaketti 645 €

Pöytäpenkki -setti 75 €

Lasten Liike -viestikapula 100 €

Huom. Telttapaketit eivät sisällä joukkueosallistumista.

Osta
Lue lisää

(Ilmoittautumishintoihin lisätään alv. 10 % ja lisätuotteiden hintoihin alv. 14 – 24 %.)