Briefly in English

Blogi

Virtual Yritysmaratonviestissä liikutaan vastuullisesti lasten liikunnan puolesta – 21. toukokuuta 2021

Alkuvuodesta kerroimme hyviä uutisia: tänä vuonna juoksemisen iloa on tarjolla tuplasti enemmän! Ensin juoksemme toukokuun 21. päivänä Virtual Yritysmaratonviestiä ympäri Suomen ja kesän jälkeen syyskuun 17. päivä nähdään pitkän ajan jälkeen Töölönlahden juoksutapahtumassa.

Mikä on Virtual Yritysmaratonviesti?

Se on meidän vastauksemme koronapandemian eristämille työyhteisöille, joille haluamme tarjota mahdollisuuden yhteiseen ja vastuulliseen liikuntatapahtumaan.
Joukkueen jäsenten on mahdollista kerätä kilometrejä vuorokauden ajan (perjantai 21.5.) oman aikataulun mukaan – milloin vain, missä vain. Juoksutiedot tallentuvat joko Virtual Yritysmaratonviesti RaceConnect applikaation avulla, urheilukellon kautta tai manuaalisesti. Jokainen joukkue saa oman tulossivun, johon joukkueen yhteiset sekä juoksijakohtaiset juoksutiedot tallentuvat. Esimerkiksi kerätyt kilometrit, maratonajan keskiarvo kerättyjen kilometrien mukaan sekä paljon muuta! Tämä tarjoaa mahdollisuuden leikkimieliseen kisailuun muiden yritysten ja organisaatioiden kanssa.

Kaksi tapahtumaa, yksi hinta

Tämä vuosi on spesiaali, sillä tapahtumapäiviä tulee olemaan aiemman yhden sijasta kaksi: 21. toukokuuta ja 17. syyskuuta. Yhdellä ilmoittautumisella olette mukana sekä kevään Virtual Yritysmaratonviestissä että syyskuun Yritysmaratonviestissä edulliseen 499 € + alv. hintaan. Ilmoittautumisen jälkeen yhteyshenkilö saa tunnukset syyskuun Yritysmaratonviestiin. Lisäksi toimitamme hänelle toukokuun alussa ohjeet Virtual Yritysmaratonviestin juoksutietojen tallennukseen osallistujille välitettäväksi.

Yritykset juoksevat yhdessä lasten liikunnan puolesta

Ilmoittautuminen on parhaillaan käynnissä ja yritykset ovat jo innolla lähteneet mukaan tämän vuoden tapahtumiin. Toukokuu lähestyy kuitenkin kovaa vauhtia ja kannustammekin yrityksiä ilmoittautumaan ajoissa ja samalla varmistamaan paikkansa myös syksyn Yritysmaratonviestiin.

Toimittaja Lotta Loikkanen käsitteli koronapandemian pitkälle ulottuvia vaikutuksia lapsiin ja nuoriin 10.3. Helsingin Sanomien jutussa Rajoitusten vaikutukset näkyvät jo nuorissa. Kuten jutusta käy ilmi, monet nuoret ovat jo ehtineet lopettaa liikuntaharrastuksen rajoitusten vuoksi. On täysin aiheellinen pelko, että he eivät palaa harrastuksen pariin sitten, kun se on taas mahdollista.

Lasten ja nuorten liikkumattomuus on tikittävä aikapommi.
Lasten vuoksi kannattaa juosta – vaikka kaksi maratonia!

ILMOITTAUDU MUKAAN KLIKKAAMALLA TÄSTÄ

Yritysmaratonviesti

OSALLISTUMALLA TUET LASTEN LIIKUNTAA
17.5.2024 | TÖÖLÖNLAHDEN PUISTO

Piknik-kassit

Kana piknik-kassi 75 €

Vegaani piknik-kassi 75 €

Tarkka sisältö julkaistaan keväällä 2024.

Yhdessä piknik-kassissa on ruoka-annokset viidelle (5) henkilölle. Sisältää servetit ja ekologiset ruokailuvälineet. Piknik-kassit toimitetaan tapahtuma-alueelle, josta ne ovat noudettavissa klo. 11:00 – 13:00 välillä tapahtumapäivänä.

Piknik-kassit

Joukkue-
ilmoittautuminen

Super Early Bird voimassa on 4.6.2023 asti.

349 €

Max. 10 henkilöä per joukkue

Ilmoittaudu

Lisäpalvelut

Premium -telttapaketti 995 €

Basic -telttapaketti 645 €

Pöytäpenkki -setti 75 €

Lasten Liike -viestikapula 100 €

Huom. Telttapaketit eivät sisällä joukkueosallistumista.

Osta
Lue lisää

(Ilmoittautumishintoihin lisätään alv. 10 % ja lisätuotteiden hintoihin alv. 14 – 24 %.)