Briefly in English

Blogi

Securitas osallistuu Yritysmaratonviestiin hyvien asioiden puolesta

”Tämän tyylisissä tapahtumissa mukana oleminen laajentaa verkostoamme ja kannustaa henkilöstöämme terveellisiin elämäntapoihin”, kertoo Securitaksen operatiivinen johtaja Teemu Balk.

Securitas osallistuu Yritysmaratonviestiin ensimmäistä kertaa. He ovat mukana yhteistyökumppanina, jonka ansiosta he saavat tapahtumassa näkyvyyttä.

”Securitakselle tulee tapahtumaan promoteltta, jossa kerrotaan Securitaksen tarjoamista palveluista”, hän kertoo.

Kumppanuuden lisäksi Securitakselta osallistuu Yritysmaratonviestiin juoksujoukkue. Tapahtuma tarjoaa henkilöstölle mahdollisuuden yhteisölliseen liikkumiseen, ja henkilökuntaa onkin kannustettu ilmoittautumaan mukaan juoksemaan.

”Henkilöstön fyysinen hyvinvointi on meillä yhtä kuin hyvää työssä jaksamista ja viihtymistä”, Balk sanoo.

Yritysmaratonviestin tuotot lahjoitetaan Lasten Liikkeelle, joka tukee lasten liikuntakerhoja ympäri Suomen. Tämän hyvän asian puolesta Securitaskin lähti mukaan tapahtumaan. He ovat aiemminkin tehneet hyväntekeväisyyttä, esimerkiksi Uusi Lastensairaala 2017 -projektissa.

Artikkelin ovat kirjoittaneet Haaga-Helia Porvoon opiskelijat Markus Rautio, Sara Lanki, Tuomas Salo & Riikka Hämäläinen. 

Yritysmaratonviesti

TYÖPAIKKOJEN KEVÄÄN KOHOKOHTA

TAMPERE

715 €

Voimassa 22.05.2025.

Viimeinen mahdollisuus!

Joukkueosallistuminen.

Max. 10 henkilöä per joukkue.

Ilmoittaudu

Lue lisää

HELSINKI

Ilmoittautuminen vuoden 2026 tapahtumiin avautuu maanantaina 26. toukokuuta 2025 – hyödynnä Super Early Bird -tarjoukset heti alusta alkaen!

Joukkueosallistuminen.

Max. 10 henkilöä per joukkue.

Lue lisää

Lisäpalvelut

Yritysjuoksukoulu

Tiimivaatetus

Piknik-kassit 85 €

Lasten Liike -viestikapula 100 €

Premium Telttapaketti 995 €

Pöytäpenkki -setti 80 €

Telttapaketti  675 €

Osta
Lue lisää

Hintoihin lisätään voimassa oleva alv. 14–25,5 % riippuen tuotteesta.