Briefly in English

Blogi

Juho Toivola lähtee innolla Edenred Yritysmaratonviestiin

Edenred Yritysmaratonviesti järjestetään Tampereella toukokuussa. Juho kannustaa nyt työporukoita osallistumaan ja tukemaan lasten liikuntaa

Edenred Yritysmaratonviesti on Suomen suurin työyhteisöille suunnattu hyväntekeväisyysjuoksutapahtuma, joka järjestetään tänä vuonna jo 14. kerran. Tapahtumaan voi nyt osallistua ensimmäistä kertaa myös Tampereella, Ratinan Stadionilla 24.5. Viikkoa aiemmin, 17.5. tapahtumaa vietetään tutuissa Töölönlahden maisemissa Helsingissä. Suomen Olympiakomitea järjestää Yritysmaratonviestit yhdessä tapahtuman yhteistyökumppaneiden kanssa.

Tapahtuman tavoitteena on liikuttaa suomalaisia työpaikkoja ja edistää niiden henkilöstön liikunnallista elämäntapaa. Bisnespsykologi ja rekrytointikouluttaja Juho Toivola näkee tapahtuman mainiona tapana tukea työntekijöiden hyvinvointia.

– Liikkumattomuus on aito ongelma ja harva asia on niin hyödyllinen investointi, kuin työntekijöiden liikkumiseen panostaminen. Erityisen hyödyllistä työpaikkaliikunta on silloin, kun se tukee yksilöllisen terveyden lisäksi yhteisöllisyyttä ja yhteishenkeä.

 

Juho korostaa, että tapahtuman avulla voi myös huomioida ihmisten erilaiset tarpeet ja toiveet liikunnan suhteen.

– Ihmisillä on erilaisia psyykkisiä rakenteita: toinen liikkuu mielellään yksin, toinen taas tarvitsee ryhmän tukea ja kannustusta nauttiakseen liikunnasta. Yhdessä liikkumiseen taas saadaan erityistä kipinää, kun osallistutaan porukalla matalan kynnyksen liikuntatapahtuman.

Osallistua voi matalalla kynnyksellä

Juholle osallistuminen toimii myös osana hänen omaa #nelikymppiseksikuntoon-liikuntakampanjaansa, jonka tavoitteena on olla pian erinomaisessa kunnossa. Tapahtumaan voi kuitenkin osallistua riippumatta omasta kuntotasosta tai liikuntakokemuksesta.

– Yritysmaratonviestissä yksi osallistuja voi kiertää yhden tai useamman 2 kilometrin lenkin. Edetä voi kävelemällä, hölkkäämällä tai juoksemalla. Kilpailussa on kolme eri sarjaa, joista voi valita sopivan kilpailuhenkisyyden määrän mukaan. Jopa käytettävän viestikapulan voi joukkue valita oman maun mukaan, Juho mainitsee.

Tapahtuman tuotolla tuetaan lasten liikuntaa. Juhon mukaan tapahtumaan osallistumalla saakin hyvän mielen monella eri tavalla.

– Kuten kunniatamperelainen Timo Jutila sanoi aikoinaan; mennään eteenpäin, ollaan joukkueen kanssa yhdessä ja pannaan Tampere sekasin, hän nauraa.

Tampereen tapahtumaan voi helmikuun loppuun asti ilmoittaa joukkueen hintaan 395€ (+alv 10%) per joukkue.

Sisältö on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Juho Toivolan kanssa.

Yritysmaratonviestiä ovat mukana tukemassa tapahtumakumppaneina Edenred, Veikkaus, Loisto Catering, CTN, Stopteltat, Sony Music Finland, Helsingin kaupunki, Rajupaja, Securitas, Staffpoint, CRISP sekä Tampereen kauppakamari.

Yritysmaratonviesti

OSALLISTUMALLA TUET LASTEN LIIKUNTAA

TAMPERE

520 €

Voimassa 30.11.2024 asti.

Joukkueosallistuminen.

Max. 10 henkilöä per joukkue

Ilmoittaudu

HELSINKI

520 €

voimassa 30.11.2024 asti.

Joukkueosallistuminen.

Max. 10 henkilöä per joukkue

Ilmoittaudu

Lisäpalvelut

Piknik-kassit 85 €

Lasten Liike -viestikapula 100 €

Premium Telttapaketti 995 €

Telttapaketti  675 € (Helsinki SOLD OUT)

Pöytäpenkki -setti 80 €

Huom. Telttapaketit EIVÄT sisällä joukkueosallistumista.

Osta
Lue lisää

Huomioithan, että ilmoittautumishintoihin lisätään alv. 10 % ja lisäpalveluiden hintoihin alv. 14 – 25,5 %.