Briefly in English

Blogi

Yritysmaratonviesti valittiin vuoden 2023 yritystapahtumaksi Sponsorointi & Tapahtumat ry:n gaalassa 

Suomen olympiakomitean järjestämä Yritysmaratonviesti vei voiton SPOT Awards -kisassa b-to-b-tapahtumien sarjassa. Viime vuonna Jo 13. kerran järjestetty tapahtuma keräsi yli 3500 osallistujaa sadoista eri organisaatioista.

Tapahtuman onnistumista mitattiin kolmella eri mittarilla: osallistujien määrällä, tapahtuman laadulla ja tapahtumasta kertyneellä hyväntekeväisyystuotolla.

Yritysmaratonviestiin osallistuneiden joukkueiden määrä kasvoi 17 % edellisvuoteen verrattuna, joten tapahtuma onnistui liikuttamaan entistä useampia työyhteisöjä. Työikäisistä suomalaisista liian moni liikkuu liian vähän. Tapahtuma osoittaa, että hyvin organisoitu matalan kynnyksen liikuntatapahtuma voi toimia innostajana henkilöstöliikunnan kehittämisessä.

Palautekyselyyn vastanneista 96 % osallistuisi tapahtumaan uudestaan. Kokemuksensa perusteella 96 % myös suosittelisi tapahtumaa ystävälleen tai kollegalleen. Tapahtuma sai kokonaisarvosanaksi 4,15 asteikolla 1–5. Palautteessa nousi vahvasti esiin tapahtuman merkitys työyhteisöä kokoavana ja yhdistävänä tekijänä.

Tapahtuma saavutti myös taloudelliset tavoitteensa. Tapahtuman tuotolla Olympiakomitea pystyi järjestämään Olympiapäivän, lasten liikunnan ilmaistapahtuman Olympiastadionilla 16.9.2023. Olympiapäivä keräsi 5000 kävijää, ja päivän aikana toteutettiin yli 100 000 lajikokeilua.

Yritysmaratonviesti toteuttaa vastuullisuutta monella tapaa. Tapahtuman keskeinen sijainti Töölönlahdella mahdollistaa alueelle saapumisen julkisella liikenteellä. Vastuullisuus näkyy myös painotuotteissa ja kertakäyttöastioissa, jotka on valmistettu hiilineutraalisti tai ekologisista materiaaleista.

Palkinto on kiitos tapahtuman osallistujille, yhteistyökumppaneille ja työntekijöille

Asiakkuusvastaava Lauri Ijäs Olympiakomiteasta on ylpeä tapahtuman saamasta palkinnosta.

– On hienoa vastaanottaa tällainen tunnustus monen vuoden kehitystyön jälkeen. Kiitos palkinnosta kuuluu kaikille, jotka ovat olleet mukana toteuttamassa tapahtumaa: yrityksille, jotka ovat osallistuneet tapahtumaan omilla joukkueillaan, yhteistyökumppaneille, jotka ovat mahdollistaneet tapahtuman järjestämisen sekä tapahtumaan osallistuneille työntekijöille.

– Yhteistyökumppanimme StopTeltat, Loisto Catering, CTN, Crisp, Sony Music Finland, Securitas, StaffPoint, Veikkaus, Rajupaja ja Helsingin kaupunki ovat kaikki omalta osaltaan olleet mukana tekemässä tapahtumaa, johon yritykset haluavat osallistua vuodesta toiseen. Edellä mainittujen lisäksi kiitos kuuluu myös monelle muulle yritykselle, jotka ovat mukana tapahtuman toteutuksessa.

– Tänä vuonna olemme saaneet tukijoukkoihin mukaan uuden nimikumppanin, jonka myötä Yritysmaratonviesti on jatkossa nimeltään Edenred Yritysmaratonviesti. Tänä vuonna tapahtuma laajenee myös Tampereelle.

– Olemme iloisia ja otettuja, että tapahtuma saavutti tavoitteensa. Haluamme kuitenkin tehdä tapahtumasta vieläkin paremman kokemuksen kaikille, jotka haluavat juosta, hölkätä tai kävellä oman osuutensa maratonista hyvässä seurassa, hyvän asian puolesta. Yhdessä liikkuminen tekee hyvää kaikille!

Yritysmaratonviesti

OSALLISTUMALLA TUET LASTEN LIIKUNTAA

TAMPERE

520 €

Voimassa 30.11.2024 asti.

Joukkueosallistuminen.

Max. 10 henkilöä per joukkue

Ilmoittaudu

HELSINKI

520 €

voimassa 30.11.2024 asti.

Joukkueosallistuminen.

Max. 10 henkilöä per joukkue

Ilmoittaudu

Lisäpalvelut

Piknik-kassit 85 €

Lasten Liike -viestikapula 100 €

Premium Telttapaketti 995 €

Telttapaketti  675 € (Helsinki SOLD OUT)

Pöytäpenkki -setti 80 €

Huom. Telttapaketit EIVÄT sisällä joukkueosallistumista.

Osta
Lue lisää

Huomioithan, että ilmoittautumishintoihin lisätään alv. 10 % ja lisäpalveluiden hintoihin alv. 14 – 25,5 %.