Briefly in English

Blogi

Epäonnistuminen – mikä ihana syy uudelle mahdollisuudelle

Meistä monella on muistoja lapsuuden ulkoleikeistä tai harrastusporukoista. Siitä riemusta, kun sai juosta niin kovaa kuin pystyi, sai heittää niin pitkälle kuin jaksoi, tai oli mahdollista yrittää niin useasti kuin halusi. Perusta aktiivisuudelle, liikunnan riemulle ja toisaalta kyvylle rakentaa liikunnallisia rutiineja asetetaan jo aikaisin lapsuudessa. Lapselta puuttuvat ennakkoluulot ja stereotypiat liikunnasta arjen erillisenä osana ennen kuin niitä mahdollisesti omaksutaan ympäristöstä. Pienen lapsen on mahdollisuus löytää liikunnan riemun luontaisesti ja kyseenalaistamatta.

Lapsi harjoittelee ja onnistuu, harjoittelee ja epäonnistuu ja sitten yrittää uudestaan. Pohja minäpystyvyydelle ja uskolle siitä, että epäonnistumisesta huolimatta voi yrittää uudestaan, rakennetaan turvallisessa ympäristössä, jota myös harrastusmahdollisuudet tukevat. Monipuolinen liikkuminen on mitä mainioin keino kasvattaa uskoa oppimiselle ja ymmärrystä sille, että aina kannattaa yrittää uudestaan, vaikka heti ei onnistuisikaan.

Nämä samat taidot tukevat myöhemmin elämässä koulussa oppimista, jatko- opintoihin hakemista, ensimmäisen työpaikan etsimistä ja lopulta työssä jaksamista. Eikö ole mahtava tunne, kun epäonnistumisen voi nähdä mahdollisuutena uuden oppimiselle?

Yritysmaratonviestiin osallistumalla yritykset tukevat paitsi työyhteisönsä hyvinvointia myös alakouluikäisten lasten liikuntaa ja aktiivista elämää. Tapahtuman tuotoilla tuetaan lasten liikunnallisia iltapäiväkerhoja järjestävää Lasten Liikettä, jota koordinoi Suomen Olympiakomitea.

Yritysmaratonviesti

OSALLISTUMALLA TUET LASTEN LIIKUNTAA
17.5.2024 | TÖÖLÖNLAHDEN PUISTO

Piknik-kassit

Kana piknik-kassi 75 €

Vegaani piknik-kassi 75 €

Tarkka sisältö julkaistaan keväällä 2024.

Yhdessä piknik-kassissa on ruoka-annokset viidelle (5) henkilölle. Sisältää servetit ja ekologiset ruokailuvälineet. Piknik-kassit toimitetaan tapahtuma-alueelle, josta ne ovat noudettavissa klo. 11:00 – 13:00 välillä tapahtumapäivänä.

Piknik-kassit

Joukkue-
ilmoittautuminen

Hintaporras on voimassa 31.1.2024 asti.

520 €

Max. 10 henkilöä per joukkue

Ilmoittaudu

Lisäpalvelut

Premium -telttapaketti SOLD OUT

Basic -telttapaketti SOLD OUT

Pöytäpenkki -setti 75 €

Lasten Liike -viestikapula 100 €

Huom. Telttapaketit eivät sisällä joukkueosallistumista.

Osta
Lue lisää

(Ilmoittautumishintoihin lisätään alv. 10 % ja lisätuotteiden hintoihin alv. 14 – 24 %.)