Helsingin kaupunki on jälleen mahdollistamassa Yritysmaratonviesti tapahtumaa tarjoamalla idyllisen juoksumiljöön osallistujille sekä pukutilat Töölön Kisahallissa. Yhteistyö näkyy tapahtuman viestinnässä esimerkiksi verkkosivuilla, tapahtumamarkkinoinnissa sekä tietysti itse tapahtumassa. Helsinki tukee useita tämän tyyppisiä liikunta- ja urheilutapahtumia muun muassa tapahtuma-avustuksilla ja yhteistyösopimuksien puitteissa.
Helsingin kaupunki on nostanut yhdeksi kärkihankkeekseen liikkumisen lisäämisen. Tavoitteena on saada kaupunkilaiset liikkumaan enemmän ja istumaan vähemmän. ”Päämääränä on, että liikkuminen Helsingissä on helppo, sujuva ja houkutteleva arjen valinta”, kertoo liikunnan edistämisyksiön päällikkö Hannele Haverinen. Vuonna 2018 alkanut ohjelma on suunnattu kaikille helsinkiläisille. Ohjelma koostuu käytännön toimenpiteistä ja viestinnän toimenpiteistä liikkumisen edistämiseksi. ”Ohjelma on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin, ja sen puitteissa on muun muassa määritetty eri toimialojen toimenpiteet liikkumisen lisäämiseksi”, toteaa Hannele.
Lasten ja nuorten liikunta on yksi Helsingin kaupungin liikuntastrategian kulmakivistä. Helsingin kaupungilla on useita hankkeita, jotka tukevat lasten ja nuorten liikkumista. Esimerkiksi Liikkuva koulu -ohjelma, johon kaikki helsinkiläiset koulut kuuluvat. Yhteistyötä tehdään myös useiden urheiluseurojen kanssa. Liikkumisohjelman yhtenä tavoitteena on, että pienet lapset omaksuvat liikunnalliset perustaidot ja tottumukset. Pyrkimyksenä on, että Helsingin kaikki varhaiskasvatuksen yksiköt ovat valtakunnallisen Ilo kasvaa liikkuen -ohjelmassa mukana vuoden 2021 loppuun mennessä.
Artikkelin ovat kirjoittaneet Haaga-Helia Porvoon Campuksen opiskelijat Carolina Hult, Pamela Ranta, Maria Savolainen ja Aino Soikkeli.