Briefly in English

Blogi

Hyvinvointi tukee työssä jaksamista tilitoimistomaailmassa

rantalainen_vaaka_pngBMW Yritysmaratonviestin yhteistyökumppani ja tapahtumaan useana vuonna osallistunut, Rantalainen haastaa perinteiset ajatukset tilitoimistomaailmasta. Yrityksen työntekijät ovat taloushallintoalan ammattilaisia ja yritys on edelläkävijä oman alansa lisäksi myös työntekijöiden liikuttamisessa ja aktivoinnissa.

”Meillä kaikki tähtää siihen, että työntekijämme oikeasti voivat hyvin ja viihtyvät työpaikalla. Työhyvinvointi on yksi tätä viihtyvyyttä tukeva suuri tekijä, ja siihen olemme panostaneet aktiivisesti jo useamman vuoden”,  kertoo työhyvinvointiasioista vastaava liiketoimintajohtaja Anna Partala.

Rantalainen Helsinki haastaa perinteisen ajattelun toimistotyöstä. Toimistolla näkyy jumppapalloja, tasapainolautoja sekä jumppakeppejä. Lisäksi osa työntekijöistä tekee töitä seisaaltaan, sillä kaikilla työntekijöillä on sähköpöydät ja työergonomia on huomioitu. Toimistoille tuodaan joka viikko hedelmiä, joita on helppo napata välipalaksi pullan sijaan taukohuoneen pöydältä. Myös keskellä syksyä järjestettävä hyvinvointiviikko on piristys keskellä pimeää vuodenaikaa, jolloin toimistoilla on tarjolla terveellistä aamupalaa sekä hyvinvointiluentoja ja jumppia.

”Pyrimme panostamaan jokapäiväiseen hyvinvointiin, sillä se näkyy jokaisen ihmisen arjessa jaksamisena. Tämän lisäksi myös erilaiset liikunnalliset ja hyvinvointiin liittyvät tapahtumat ovat tärkeä osa vuosikalenteriamme, joilla saamme lisäpiristystä arkeen”, Anna Partala toteaa.

”Erilaiset liikunnalliset ja hyvinvointiin liittyvät tapahtumat ovat tärkeä osa vuosikalenteriamme, joilla saamme lisäpiristystä arkeen”, Anna Partala, liiketoimintajohtaja, Rantalainen

Päivittäin avokonttorissa myös näkyy silloin tällöin heiluvia käsiä ja jalkoja, sillä Rantalainen Helsinki tarjoaa kaikille työntekijöilleen Cuckoo Workout-taukojumppapalvelun. Palvelu muistuttaa kolme kertaa päivässä jumppahetkestä, jolloin tulee nousta ylös ja tehdä lyhyt jumppa näytöllä näkyvän videon mukana. Lisäksi vuoden odotetuimpia tapahtumia ovat yhteistyöliikuntatapahtumat Rantalaisen asiakkaiden kanssa. Esimerkkinä tästä on salibandyseura Westend Indiansin kanssa järjestämä yhteistapahtuma, jossa pelataan leikkimielinen salibandyturnaus.

Yksi tärkeimmistä tapahtumista on myös Yritysmaratonviesti, johon yritys osallistuu yhteistyökumppanina sekä itse viestiin osallistuvana joukkueena. Rantalainen kokee Yritysmaratonviestin tärkeäksi, sillä sen avulla tehdään sekä hyvää omalle työhyvinvoinnille sekä tuetaan lasten liikuntaa Suomessa.

yritysmaratonviesti2016-rantalainen
Osa Rantalaisen joukkueenjäsenistä ja huoltojoukoista vuoden 2016 Yritysmaratonviestissä.

 

”Haluamme olla mukana Yritysmaratonviestissä, sillä sen tuotoilla tuetaan hyvää tarkoitusta. Lisäksi näemme sen hauskana ja mukavana tapahtumana, johon osallistumme innolla.”

Tilitoimistoelämä ei välttämättä ole aina niin ryppyotsaista kuin kuvitellaan, sillä vuonna 2016 Rantalainen Helsinki osallistui Yritysmaratonviestin Rento-sarjaan tilitoimistomaailmasta tutulla teemalla.

”Viestissä juoksivat vuorotellen puku päällä itse toimitusjohtaja Risto Iivonen sekä muut työntekijät jakkupuvuissa ja puvuissa. Viestikapulaksi oli valittu mappi, jota vaihdettiin seuraavalle juoksijalle. Kuuma siinä kyllä tuli, joten tänä vuonna teemaksi vaihdetaan ehkä jokin hiukan mukavampi asu”, toteaa Anna Partala nauraen.

Rantalainen on taloushallinnon palveluita tarjoava konserni, jolla on yli 40 vuoden kokemus tilitoimistoalalta. Rantalainen on Suomen kolmanneksi suurin tilitoimisto, ja yrityksesi käytettävissä on yli 500 koulutetun ammattilaisen osaaminen yli 40 paikkakunnalla. Palvelutarjontaa kuuluvat kirjanpidon ja palkanlaskennan lisäksi asiantuntijapalvelut, yritysverotus ja tilintarkastus. Rantalainen valvoo yli 11.00 asiakkaan etua.

Lisätiedot: www.rantalainen.fi

 

 

Yritysmaratonviesti

OSALLISTUMALLA TUET LASTEN LIIKUNTAA

TAMPERE

520 €

Voimassa 30.11.2024 asti.

Joukkueosallistuminen.

Max. 10 henkilöä per joukkue

Ilmoittaudu

HELSINKI

520 €

voimassa 30.11.2024 asti.

Joukkueosallistuminen.

Max. 10 henkilöä per joukkue

Ilmoittaudu

Lisäpalvelut

Piknik-kassit 85 €

Lasten Liike -viestikapula 100 €

Premium Telttapaketti 995 €

Telttapaketti  675 € (Helsinki SOLD OUT)

Pöytäpenkki -setti 80 €

Huom. Telttapaketit EIVÄT sisällä joukkueosallistumista.

Osta
Lue lisää

Huomioithan, että ilmoittautumishintoihin lisätään alv. 10 % ja lisäpalveluiden hintoihin alv. 14 – 25,5 %.