Suomen suurin työyhteisöille suunnattu juoksutapahtuma Edenred Yritysmaratonviesti järjestettiin ensimmäistä kertaa Tampereella Ratinan stadionilla ja sen ympäristössä.
Suomen Olympiakomitean perjantaina 24.5. järjestämään tapahtumaan ilmoittautui 31 joukkuetta ja yli 200 osallistujaa kannustusjoukkoineen. Kaupallinen johtaja Anu Kauppi toi tapahtumaan Olympiakomitean terveiset.
– Kun Yritysmaratonviesti järjestettiin ensimmäisen kerran Helsingissä vuonna 2009, tapahtumaan osallistui vain muutamia joukkuetta. Tänä vuonna joukkueita oli jo 360 ja tuhansia osallistujia. Tampereen ensimmäisen tapahtuman osallistujamäärä – 31 joukkuetta – on vahva signaali siitä, että Edenred Yritysmaratonviestillä on lähivuosina mahdollisuudet kasvaa merkittävästi isommaksi myös Tampereella, Kauppi toteaa.
Osallistujien kokemuksista se ei ainakaan jää kiinni, sillä tapahtumaan osallistuneet yritysjoukkueet olivat innolla mukana tekemässä historiaa.
Osallistujien kokemuksia
Nokialla Product Managerina työskentelevä Tero Arvonen oli yksi innokkaista osallistujista.
– Harrastan itsekin juoksemista ja olen osallistunut tässä samassa ympäristössä järjestettyyn puolimaratoniin useamman kerran. Meillä on töissä aktiivisesti liikkuvaa porukkaa, joten löydämme helposti vapaaehtoiset mukaan tällaiseen tapahtumaan. Aloite osallistumisesta taisi tulla Edenrediltä, jonka asiakkaita olemme.
– Meitä nokialaisia on Tampereella noin 900 eli kaikki eivät edes tunne toisiaan. Tämän tapahtuman kautta löysin itsekin uusia työkavereita. Perustimme tapahtumalle oman Teams-kanavan ja olemme sen kautta sopineet tapahtuman yksityiskohdista ja tsempanneet toisiamme.
– Vaikuttaa siltä, että kaikilla, jotka ovat tänne lähteneet, on hyvä fiilis ja iloinen meininki. Tarkoitus ei ole kilpailla voimiensa äärirajoilla, vaan mennä ihan rauhallisesti ja nauttia tapahtumasta, Arvonen kertoi.
Osalle yrityksistä, kuten Saarioisille ja Santenille, tapahtuma oli tuttu osallistumisesta Helsingin Yritysmaratonviestiin. Joukkueet toivottivat tapahtuman tervetulleeksi Tampereelle.
– Juoksu alkaa kätevästi Ratinan stadionilta ja on kiva juosta tutussa maastossa luonnonkauniilla reitillä. On myös helppoa, kun juoksun jälkeen pääsee helposti suihkuun, Santenin osallistujat totesivat.
Molempien yritysten joukkueet olivat lähteneet tapahtumaan rennolla meiningillä.
– Juostaan ensin yksi kierros ja katsotaan sitten, missä kunnossa ollaan, Saarioisten osallistujat naureskelivat.
Yritysmaratonjuoksun idea on, että maraton taitetaan noin kahden kilometrin viestiosuuksilla maksimissaan kymmenen henkilön joukkueella. Osuuksia on 19 ja joukkue voi itse valita juoksujärjestyksen.
Autoliikeketju Bilar99e osallistui tapahtumaan 4-henkisellä joukkueella.
– Meitä piti olla viisi, mutta peruutuksen vuoksi juostaankin neljästään. Ei kuitenkaan lamaannuttu siitä, vaan pikemminkin voimaannuttiin. Tavoitteena on päästä maaliin. On mahtavaa, että tämmöisiä järjestetään ja on kiva päästä työporukalla liikkumaan ja touhuamaan yhdessä. Tämä on upea startti viikonlopulle, joukkue tiivistää.
Edenred Yritysmaratonviestiä johtava Lauri Ijäs Suomen Olympiakomitealta on erittäin tyytyväinen tapahtuman onnistumiseen.
– Tämän vuoden tapahtuma oli hieno aloitus Tampereella. On ollut ilo nähdä, kuinka innokkaasti työyhteisöt ovat lähteneet mukaan juoksemaan ja viettämään aikaa yhdessä. Miljöönä Tampereen stadion ja Ratinanniemi tarjoavat erilaisen ympäristön verrattuna Töölönlahteen, mikä tuo mielestäni mielenkiintoista vaihtelua. Pidän myös siitä, että nyt pirkanmaalaisilla yrityksillä on oma Yritysmaratonviesti lähellä, mikä toivottavasti houkuttelee Tampereelta ja lähialueilta yrityksiä tapahtumaan.
Ijäs kiittää kaikkia tapahtumaan osallistuneita joukkueita ja yhteistyökumppaneita sekä toivottaa kaikki lämpimästi tervetulleeksi ensi vuoden Edenred Yritysmaratonviesteihin, jotka järjestetään 16.5. Helsingissä ja 23.5. Tampereella.
Edenred Yritysmaratonviestin ideana on juosta, hölkätä tai kävellä noin maratonin pituinen matka rennosti joukkueviestinä yhdessä työkavereiden tai sidosryhmien kanssa. Yhteen viestijoukkueeseen mahtuu maksimissaan 10 osallistujaa. Yksi kierros vastaa noin 2 kilometrin osuutta ja joukkue kiertää reitin yhteensä 19 kertaa. Kukin joukkue voi valita sopiva vauhdin rento-, kunto- tai kilpasarjasta. Kunkin sarjan kolme parasta joukkuetta palkitaan, minkä lisäksi palkinnon saa järjestäjien valitsema joukkue, jolla on paras fiilis- tai joukkueasu.